Lyhyitä ja pitempiä reittejä oikeustieteelliseen tiedekuntaan?

Kuva: Green Chameleon / Unsplash

Kohta on taas suvivirren ja valkolakkien aika. Syksyllä tuoreista ylioppilaista kuoriutuu opiskelijoita yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja muihin kolmannen asteen opintoihin. Sitä ennen monet ylioppilaat osallistuvat pääsykokeisiin.  Kesällä jännitetään opiskelijavalintojen tuloksia: riittävätkö pisteet unelmien opiskelupaikkaan vai tuleeko välivuosi? Pitääkö tehdä kompromissi ja tyytyä alaan, josta on vähemmän kiinnostunut?

Oikeustiede on edelleen yksi nuorten toivealoista Suomessa. Juristien ammattikuva on laaja ja yhteiskunnallisesti arvostettu. Oikeustieteellinen tutkinto myös yleensä takaa työllistymisen ja toimeentulon. Hakijoita oikeustieteellisten tiedekuntien suomenkielisiin koulutusohjelmiin oli vuonna 2020 yhteensä 6404.

Hakujärjestelmää oikeustieteellisiin tiedekuntiin on viime vuosina merkittävästi uudistettu. Vuodesta 2018 alkaen Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lapin yliopisto ja Turun yliopisto järjestävät yhteisvalinnan.  Pääsykoe ja pisteytys ovat siis yhteisiä, ja hakija voi pyrkiä useampaan tiedekuntaan samalla kertaa.

Opiskelemaan on vuodesta 2019 alkaen myös päässyt pelkästään ylioppilastodistuksen tuloksilla. Tänä vuonna todistusvalinta koskee 40 prosenttia uusista oikeustieteen ylioppilaista. Uudistusta perusteltiin tarpeella laskea opintojen aloitusikää ja näin ollen toivottavasti valmistumisikää, kun sisäänpääsyyn ei tuhlaannu vuosia. Todistusvalinta on auki vain ensimmäistä kertaa hakeville.

Suora reitti oikeustieteelliseen on houkutteleva: nopein, edullisin ja helpoin. Ei tarvita välivuotta tai vuosia, kalliita valmennuskursseja, pääsykoekirjojen pänttäämistä kuukausikaupalla ’edestä ja takaa ja joka suuntaan’. Mutta miten ja kuka reitille pääsee?

Pisteytystaulukko vuosille 2020-2024 kertoo, missä aineissa menestymistä arvostetaan. Äidinkieli otetaan aina huomioon, siitä voi saada enintään 33 pistettä (laudatur eli L). Lisäksi lasketaan mukaan neljä taulukon ainetta, siten että niistä muodostuu hakijalle edullisin kokonaistulos. Tasapistetilanteita koskee erityissääntö. Eniten pisteitä saa pitkästä matematiikasta (L 36,1). Lukua voi verrata yhteiskuntaoppiin ja filosofiaan (L 20), uskontoon/elämänkatsomustietoon (L24,5) tai historiaan (L 24,5).

Otetaan kaksi esimerkkiä. Lukiolainen X on kiinnostunut yhteiskuntatieteistä ja kielistä. Saadakseen kasaan kotikaupunkinsa Helsingin oikeustieteelliseen tarvittavat 127,9 pistettä (v. 2020), hän ei voi kirjoittaa juurikaan vähempää kuin viisi laudaturia (äidinkieli L 33, yhteiskuntaoppi L 20, pitkä kieli englanti L 28,3, keskipitkä kieli ruotsi L 25,1 ja lyhyt kieli ranska L 22,6 = 129). Harmillisesti X jää pisteen päähän äidinkielen laudaturista. Koska exemiasta (E) saa oikeustieteellisen pisteytyksessä vain 27,5 pistettä, hän putoaa pois yhteispisteillä 123,5. Valittavana on joko muutto pois kotoa Lapin yliopistoon (mikäli pisteet riittävät) tai välivuosi, uusi hakuyritys, pääsykoekurssit ja valintakoe. Molemmilla on hintansa.

Lukiolainen Y panostaa lukiossa pitkään matematiikkaan (L 36,1), fysiikkaan (L 26,5) ja kemiaan (L 22,4). Hän ei innostu kielistä. Äidinkielestä Y kirjoittaa E:n (27,5), mutta pitkästä kielestä englanti vain C (14,1) ja keskipitkästä kielestä ruotsi C (12,6). Kieliä paremmat pisteet hän saa uskonnosta (E 20,4). Pisteitä hänelle kertyy enemmän kuin luokkatoverille X, eli yhteensä 132,9. Paikka Helsingin yliopistossa on melko varma.

Esimerkkejä voi kehitellä makunsa mukaan. X ja Y:n tapauksissa halusin tuoda esiin kaksi tekijää, jotka ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Ensimmäinen on yliopistojen valintakriteerien ohjausvaikutus siihen, mihin lukiossa ja ylioppilaskirjoituksissa panostetaan. Toinen on epäsuorempi: koulujärjestelmän, yliopistokoulutuksen ja työelämän arvojärjestelmät eli hierarkkiset käsitykset siitä, mitä taitoja ja lahjakkuutta arvostetaan. Arvostus on sekä immateriaalista että materiaalista. Se käy ilmi viime kädessä siinä, miten vaikeaa eri aloille ja tehtäviin on päästä ja miten niistä maksetaan palkkaa.

Myös Suomessa, joka on monessa suhteessa sukupuolten tasa-arvon edelläkävijämaita, suuntauminen joko luonnontieteisiin tai ihmistieteisiin ylioppilaskokeissa on sukupuolittunutta.

Monet todennäköisesti olettavat, että esimerkin X on ‘tyttö’ ja Y on ‘poika’. Myös Suomessa, joka on monessa suhteessa sukupuolten tasa-arvon edelläkävijämaita, suuntauminen joko luonnontieteisiin tai ihmistieteisiin ylioppilaskokeissa on sukupuolittunutta. Kyse ei liene älykkyydestä tai luonnonlaista vaan yhteiskunnallisista arvostuksista. Polarisoitunut binäärinen sukupuolijaottelu – perheissä, koulussa, yhteiskunnassa – synnyttää ja pitää yllä edellytystä siitä, että ‘poikien’ tulee pärjätä erityisesti matematiikassa ja luonnontieteissä.

Menestys muissa aineissa ei yllä arvostuksissa samalle tasolle, koska lahjakkuutta esimerkiksi kielissä tai kirjallisessa ilmaisussa pidetään ‘naismaisena’. Viime aikoina on kuitenkin keskusteltu suomalaisten kielitaidon supistumisesta englantiin ja heikkoon pakkoruotsiin. Saksan, ranskan, espanjan, venäjän tai kiinan opiskelulle ei riitä lukioissa kurssitettavia. Valtionhallinnon, kansainvälisten järjestöjen, tutkimuksen ja teknologisen innovaation, teollisuuden, kaupan, palveluelinkeinojen, kulttuurin, puolustusvoimien (ja niin edelleen) aloilla taitajia tarvittaisiin. Globaalin talouden tulevaisuus ei ole kansallisvaltioissa tai suuntaudu ainoastaan Suomesta länteen.   

Tästä huolimatta strategisesti ajattelevat juristinurasta kiinnostuneet lukiolaiset valitsevat nyt ainakin pitkän matematiikan. Verrata voi esimerkiksi Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, joka painottaa todistusvalinnassa reaaliaineita.  Historian tai yhteiskuntaopin perustiedoista lienee sosiologiassa tai kansainvälisissä suhteissa enemmän iloa kuin matematiikasta tai fysiikasta.

Tarvitaanko Suomessa erityisesti niin sanottujen kovien tieteiden parissa tuhansia oppitunteja viettäneitä juristeja, jotka ääritapauksessa taitavat kunnolla vain äidinkielensä?

Mistä lukioaineista olisi oikeustieteessä eniten ‘hyötyä’? Tarvitaanko EU-jäsenvaltio Suomessa erityisesti ns. kovien tieteiden parissa tuhansia oppitunteja viettäneitä juristeja, jotka ääritapauksessa taitavat kunnolla vain äidinkielensä? Vai olisiko käyttöä kielitaitoisille, yhteiskunnallisista aineista kiinnostuville, suullista ja kirjallista ilmaisuaan harjaannuttaneille juristeille, sukupuolesta riippumatta?

Yhteiskunnan ja veronmaksajien kannalta oikeustieteen valintajärjestelmän ohjausvaikutus on nykyisellään absurdi. Juristien ammattikunnassa tilanteelle voi olla oma selityksensä. Alalla esiintyy huolta arvostuksen laskusta, koska enemmistö opiskelijoista on naisia. Selittääkö tämä osaltaan sitä, että valintajärjestelmä on nyt muokattu tietyn hakijaprofiilin helpompaa ja nopeampaa sisäänpääsyä suosivaksi?

Erityyppiset taidot ja lahjakkuudet eivät sulje toisiaan pois, mutta kaikkeen ei lukiolaisen aika riitä. Siksi valintakriteerien tulisi olla joko tarkoituksenmukaisia tai ainakin neutraaleja.  Jos taas tietyn alan sukupuolijakaumaan nimenomaan pyritään vaikuttamaan valintakriteereillä, päätös kaipaisi avointa poliittista keskustelua. Onko tahoja, jotka pitävät tarpeellisena puuttua oikeustieteellisten tiedekuntien ‘naisistumiseen’?  Jos näin on, nostakaa se kissa pöydälle. Mahdollisia mieskiintiöitä ei tule piilottaa luonnontieteiden (yli)arvostuksen taakse. Se ei ole vuosikausia ahkerasti opiskeleville nuorillekaan reilua.

OTT, dosentti Immi Tallgren
KONE, Helsingin yliopisto ja London School of Economics