Naisjuristien kohtaamispaikka
Jäsenemme muodostavat rohkean, aikaansaavan ja asiantuntevan juristiverkoston. Toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta tarkoituksemme on järjestää yhä enemmän kasvotusten tapahtuvaa toimintaa myös muualla Suomessa. Esimerkiksi vuonna 2021 tarjosimme yli 15 omaa tapahtumaa, myös Tampereella, Turussa ja Oulussa, ja avasimme ovet kymmeniin yhteistyökumppaneiden tapahtumiin. Jäsenistämme löytyy paljon juristikonkareita vuosikymmenten kokemuksella mutta myös nuoria, uraansa aloittelevia naisjuristeja.
Vuoden 2021 aikana olemme toivottaneet tervetulleiksi toimintaamme opiskelijajäsenet, joilla on mahdollisuus toimia myös hallituksessa. Jäsentemme monipuoliset taustat mahdollistavat hedelmälliset keskustelut ja kokemusten jakamisen.
Jäsenenä:
Olet osa naisjuristien verkostoa
Yhdistyksemme kautta pääset osaksi lähes 500 naisjuristin verkostoa, josta voi muodostua korvaamaton apu ja tuki niin uralla etenemisessä kuin muussa elämässä.
Pääset mukaan eturivin tapahtumiin ja koulutuksiin
Saat nauttia ajankohtaisista koulutuksista ja tapahtumista niin livenä kuin etänä sekä vierailuista mm. pörssiyrityksiin, asianajotoimistoihin, suurlähetystöihin ja tuomioistuinlaitoksiin.
Vaikutat tasa-arvon toteutumiseen
Verkostossamme pääset vaikuttamaan naisten yhteiskunnallisen aseman parantamiseen, tasa-arvon edistämiseen sekä ajankohtaisiin lainsäädäntöhankkeisiin, myös kansainvälisesti.
Kuka voi liittyä jäseneksi?
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä oikeustieteen maisterin, oikeustieteen kandidaatin, sitä vastaavan aikaisemman tutkinnon tai sellaisen ulkomailla suoritetun tutkinnon, joka kansainvälisten sopimusten mukaisesti tunnustetaan Suomessa lakimiestutkinnoksi, suorittanut nainen. Naisjuristit ry kunnioittaa sukupuolen itsemäärittelyoikeutta.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä myös kyseistä tutkintoa suorittava nainen (“opiskelijajäsen”). Hae opiskelijajäseneksi tämän ohjeistuksen mukaisesti.
Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet.
Kunniajäseneksi voidaan kutsua yhdistyksen tarkoitusperiä ansiokkaasti edistänyt nainen. Päätöksen asiasta tekee yhdistyksen kokous.
Voit tutustua tarkemmin sääntöihin ja jäsenkriteereihimme tästä.
Jäsenmaksu
Vuonna 2024 jäsenmaksu on 28 euroa.
Kunniajäseneltä, 70 vuotta täyttäneeltä jäseneltä ja opiskelijajäseneltä ei jäsenmaksua peritä.
Ota yhteyttä
Naisjuristit -
Kvinnliga Jurister
Y-tunnus: 1106533-6
PL 424
00101 Helsinki
info(at)naisjuristit.org