Hallitus

Naisjuristit ry:n hallitus vuonna 2020

Satu Kaskinen, puheenjohtaja

Toimin Naisjuristien puheenjohtajana vuoden 2019 alusta alkaen. Olen valmistunut Turun oikeustieteellisestä vuonna 2001, varatuomari vuodesta 2004 ja tällä hetkellä työskentelen sisäministeriössä johtavana asiantuntijana. Harrastan joogaa, purjehdusta, kuorolaulua sekä talvella hiihdän mielelläni. Vietän vapaa-aikaani myös ystävien, kulttuurin, kirjojen sekä hyvän ruoan parissa. Kiinnostus tasa-arvoasioihin on ohjannut työuraani, olen työskennellyt mm. gender expertinä Kosovossa sekä pitkään erilaisten ihmisoikeusasioiden parissa valtionhallinnossa.

Elina Ferm, varapuheenjohtaja

Olen 30-vuotias tuomioistuinlaitoksessa työskentelevä varatuomari. Vapaa-aikani käytän mieluiten ryhmäliikuntatuntien, elokuvien, ystävien ja hyvän ruuan parissa. Kiinnostus tasa-arvoasioita kohtaan on vaikuttanut ammatinvalintaani. Olen Naisjuristit ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja viestinnästä vastaava.

Janna Rantanen, rahastonhoitaja

Olen 31-vuotias asianajotoimistossa työskentelevä nuori juristi. Harrastan vapaa-ajalla juoksua, ryhmäliikuntaa. Lisäksi laulan Lain Huudon kuorossa. Tasa-arvoasiat työelämässä ovat olleet minulle sydämen asia jo opiskeluajoista lähtien. Olen aloittanut Naisjuristit ry:n hallituksessa rahastonhoitajana.

Krista Sirén, sihteeri

Olen 26-vuotias nuori juristi ja työskentelen tällä hetkellä sisäministeriössä. Vapaa-aikani kuluu tenniskentillä ja monipuolisesti muiden urheilulajien parissa. Lisäksi vietän paljon aikaa ystävien kanssa sekä hyvän ruoan parissa niin ravintoloissa kuin omassa kotikeittiössä. Tasa-arvoinen työelämä ja työ sen edistämiseksi ovat minulle erityisen tärkeitä asioita. Olen Naisjuristit ry:n hallituksen sihteeri.

Aino-Mari Kiianmies, viestintä

OTM, KTM, YTM, HHJ PJ Aino-Mari Kiianmies on inhimillisen työelämän ja fiksun johtamisen tutkija, kouluttaja ja puolestapuhuja (ainomari.com). Hänen johtamisen väitöskirjansa käsittelee tulevaisuuden johtajuutta.

Niina Ruijs, jäsenrekisteri

Olen toiminut Naisjuristit ry:n hallituksessa vuodesta 2017. Olen taustaltani yrittäjä ja työskentelen tällä hetkellä asianajotoimistossa Porissa. Työn vastapainona rentoudun puutarhassani, lueskelen ja nautin luonnosta. Seuraan aktiivisesti erityisesti naisyrittäjyyteen ja tasa-arvoon liittyvää uutisointia.

Maija Mäntylä, tapahtumat

Olen kolmekymppinen työ- ja virkamiesoikeuteen erikoistunut juristi. Valmistuin OTM:ksi Turun yliopistosta 2013 ja työurani aikana olen työskennellyt työmarkkinajärjestöissä ja ministeriön henkilöstöhallinnossa. Vapaa-ajallani ulkoilen koiran kanssa, vietän aikaa ystävien kanssa, nautin luonnosta ja teen hyvää ruokaa. Haluan edistää naisten asemaa työelämässä ja tasa-arvoasiat kiinnostavat minua jo työnkin puolesta. Olen Naisjuristien hallituksen tapahtumavastaava.